Helppo ja maistuva pizzakastike

Kuten monet parhaat vegereseptit, ja tietysti myös reseptit yleensäkin, myös pizzakastike syntyy yksinkertaisista laadukkaista aineksista yksinkertaisesti valmistamalla.

Maailman paras pizzakastike syntyy kokonaisista kuorituista tölkkitomaateista. Yhdestä tölkistä riittää noin kahteen pizzaan.

Tomaattien mukaan tarvitaan ainoastaan öljyä, suolaa, tuoretta basilikaa ja valkosipulin kynsi.

Valmista kastike vähintään 2 tuntia ennen pizzan paistamista. Paras maku kastikkeeseen saadaan valmistamalla se jo edellisenä päivänä jääkaappiin.

Resepti: Helppo ja maistuva pizzakastike

Ainekset (5)

1 tlk Kuorittuja kokonaisia tomaatteja tölkissä
1 rkl Oliiviöljyä
1 tl Suolaa (merisuolaa)
1 Valkosipulin kynsi halkaistuna
Kourallinen basilikan lehtiä revittynä

Valmistus

  1. Kaada tomaatit suureen kannelliseen astiaan. Lisää suola ja oliiviöljy.
  2. Murskaa tomaatit haarukalla, käsin tai sauvasekoittimella.
  3. Lisää tomaattien joukkoon halkaistu valkosipulinkynsi, jonka vihreä sisäosa on poistettu. Lisää myös runsas kourallinen revittyjä basilikanlehtiä. Sekoita ainekset tomaattien joukkoon. Älä käytä sekoittamiseen sauvasekoitinta.
  4. Peitä astia ja anna maustua jääkaapissa ainakin 2-3 tuntia. Jos haluat, voit valmistaa kastikkeen jo edellisenä päivänä ja antaa sen olla jääkaapissa yön yli.
  5. Kun laitat kastiketta pizzan päälle, ota halutessasi valkosipulin kynnet pois.

Ei kommentteja